RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisu.edusampo.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisu.edusampo.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 16.06.2022/Pykälä 46
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
1 | Aloituspaikat 2023 |
Perustutkintojen koulutustarjonta ja aloituspaikat vuodelle 2023
35/12.00.00/2022
KYH § 46 Valmistelija: kuntayhtymän johtaja Antti Lehmusvaara
Selostus Hallintosäännön mukaan kuntayhtymän hallitus päättää koulutusaloista, ammatillisista tutkinnoista ja opiskelijapaikkojen määrällisestä mitoituksesta. Saimaan ammattiopisto Sampossa on valmisteltu koulutustarjonta vuodelle 2023. Aloituspaikkojen suunnittelussa on huomioitu työllistymis- ja opiskelijapalautetietoja, TE-toimiston ammattibarometrejä sekä opetushenkilöstön ja ammatillisten neuvottelukuntien näkemyksiä tulevaisuuden työvoimatarpeesta.
Kuntayhtymän hallitus, tarkastuslautakunta, henkilöstön luottamusmiehet sekä virkamiesjohto kokoontuivat 28.4.2022 hallitusseminaariin, jossa käytiin linjaava keskustelu koulutustarjonnan suuntaamisesta ja annettiin valmisteluohjeita virkamiesjohdolle. Eri ehdotusten pohjalta on laadittu esitys perustutkintojen (yhteishaku ja jatkuva haku) koulutustarjonnasta ja aloituspaikoista vuodelle 2023.
Esityksessä yhteishaun ammatillisen koulutuksen aloituspaikkamäärään ei esitetä suuria muutoksia. Aloituspaikoissa huomioidaan oppivelvollisuuden pidentäminen sekä lain tavoite siitä, että jokainen peruskoulun päättävä voi suorittaa toisen asteen koulutuksen. Yhteishaun lisäksi aloituspaikkoja suunnataan joustavasti jatkuvaan hakuun, johon voivat hakea myös jo aikaisemmin tutkinnon suorittaneet. Tällä ratkaisulla pyritään varmistamaan opetusministeriön asettaman kokonaisopiskelijamäärän täyttyminen vuonna 2023. Aloituspaikkojen jakaantumista tarkastellaan vuosittain.
Ehdotus perustutkintojen koulutustarjonnasta ja aloituspaikoista vuodelle 2023 on liitteenä.
Päätösehdotus Kuntayhtymän hallitus päättää hyväksyä perustutkintojen
koulutustarjonnan ja aloituspaikat vuodelle 2023 liitteenä olevan
ehdotuksen mukaisesti.
Kuntayhtymän johtaja voi päättää tarvittaessa perustutkintojen
aloituspaikkojen määrän muuttamisesta hakijamäärän sekä opetus- ja
kulttuuriministeriön asettaman tavoitteellisen opiskelijamäärän mukaisesti.
Koulutuspäällikkö päättää perustutkintojen toteuttamisesta ja opiskelijaksi
ottamisesta ennalta päätettyjen kriteerien perusteella alan tarpeen ja
resurssien mukaisesti.
Päätös: Hyväksyttiin.
Lisätietoja antaa Kuntayhtymän johtaja Antti Lehmusvaara, p. 040 501 4244,
antti.lehmusvaara@edusampo.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |