RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisu.edusampo.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisu.edusampo.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 16.06.2022/Pykälä 45
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Saimaan ammattiopisto Sampon neuvottelukunta 1.8.2022-31.7.2025
149/00.00.01.01/2021
KYH § 45 Valmistelija: hallintopäällikkö Ari Tanskanen
Selostus Koulutuskuntayhtymän yhtenä strategisena tavoitteena on, että Saimaan ammattiopisto Sampon koulutustarjonta vastaa ennakoivasti ja joustavasti alueen työelämän ja väestön koulutustarpeisiin sekä kansainvälisyyden haasteisiin. Tavoitteeseen pääseminen edellyttää hyviä työelämäyhteyksiä. Näitä vahvistetaan ja monipuolistetaan muun muassa neuvottelukuntien avulla.
Koulutus- ja opintoalakohtaisia ammatillisia neuvottelukuntia on yhteensä 16. Lisäksi kuntayhtymällä on Saimaan ammattiopisto Sampon neuvottelukunta. Saimaan ammattiopisto Sampon neuvottelukunnan tehtävä painottuu kuntayhtymätasolla koulutuksen ja työelämän välisen yhteistyön kehittämisen lisäksi koulutuksen ennakointiin ja sen strategisen tason suunnitteluun.
Neuvottelukunnan tehtävänä on välittää työelämän ja alueellista kehitystä koskevaa tietoa koulutuskuntayhtymän käyttöön ja sitä kautta pyrkiä varmistamaan, että koulutuskuntayhtymä täyttää koulutus- ja kehittämistehtävänsä ja edistää osaltaan alueellista kehittämistä. Neuvottelukunta seuraa ammatillisen koulutuksen kehittymistä sekä tekee aloitteita ja antaa lausuntoja ammatillista koulutusta koskevista merkittävistä asioista. Neuvottelukunta seuraa myös kuntayhtymässä toimivien muiden neuvottelukuntien työskentelyä.
Neuvottelukunta on luonteeltaan neuvoa-antava. Se kokoontuu vuosisuunnitelman mukaan käsittelemään koulutuskuntayhtymän ajankohtaisia ja tärkeitä kehittämissuunnitelmia ja työelämäyhteistyöhön liittyviä kysymyksiä.
Saimaan ammattiopisto Sampon neuvottelukunnan nykyinen toimikausi päättyy 31.7.2022. Kuntayhtymän keskeiset yhteistyötahot ja sidosryhmät ovat nimenneet edustajansa neuvottelukuntaan seuraavalle toimikaudelle 1.8.2022 - 31.7.2025.
Yhteistyötahoja ja sidosryhmiä edustavien jäsenten lisäksi jäseniksi ehdotetaan nimettäväksi kuntayhtymän johtaja ja apulaisrehtorit. Neuvottelukunta voi kutsua kokouksiinsa asiantuntijoita ja mahdollisia yhteistyöorganisaation nimeämiä varahenkilöitä jäsenen ollessa estynyt. Hallitus voi myös täydentää neuvottelukunnan kokoonpanoa uusilla jäsenillä.
Hallitus nimeää neuvottelukunnan jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Neuvottelukunnan jäsenten kokouspalkkiot maksetaan ja kokouksiin osallistumisesta aiheutuneet matkakustannukset korvataan hallintosäännön ja matkustusohjeiden mukaan.
Saimaan ammattiopisto Sampon neuvottelukunta 1.8.2022 - 31.7.2025:
Jäsen
| Organisaatio |
Mika Peltonen, toimitusjohtaja
Jami Holtari, elinvoimajohtaja
varajäsen | Etelä-Karjalan kauppakamari
Etelä-Karjalan liitto
|
Anni Laihanen, aluekehitysasiantuntija
Tiina Kirmanen, aikuisten monialaisten palvelujen johtaja (1.8.2022-1.12.2023) | Etelä-Karjalan liitto
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Eksote
|
varajäsen Tuomas Yliruka, palvelupäällikkö (varsinainen jäsen 1.1.2024-1.8.2025)
|
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Eksote
|
Marko Hanhisuanto, toimitusjohtaja
| Etelä-Karjalan Yrittäjät ry
|
Antti Oravuo, toimitusjohtaja
| Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy
|
Mikko Hannula, vs. yksikön päällikkö
varajäsen Jaana Komi, koulutusasiantuntija
| Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus |
Tuula Kilpinen, kehityspäällikkö
| LAB ammattikorkeakoulu Oy
|
Eeva Pihlajaniemi, yrityspalvelupäällikkö | Lappeenrannan kaupunki / Wirma yrityspalvelut
|
Tuula Dahlman, toiminnanjohtaja
varajäsen Roosa Kehrävuo, asiantuntija
| MTK-Kaakkois-Suomi
MTK-Kaakkois-Suomi |
Sonja Laitinen, alue- ja järjestöasiantuntija
| Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
|
Tuukka Liukko, toiminnanjohtaja | Rakennusteollisuus ry
|
Jari Kinnunen, aluepäällikkö
| Teknologiateollisuus ry |
Joni Siitonen, opiskelija
Susanna Malaska, opiskelija | Etelä-Karjalan ammattiopiston opiskelijayhdistys ry
Etelä-Karjalan ammattiopiston opiskelijayhdistys ry
|
Antti Lehmusvaara, kuntayhtymän johtaja, rehtori
| Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä, Saimaan ammattiopisto Sampo |
Anne Poutanen, apulaisrehtori
| Saimaan ammattiopisto Sampo |
Pekka Turunen, apulaisrehtori
| Saimaan ammattiopisto Sampo
|
Päätösehdotus Kuntayhtymän hallitus päättää asettaa Saimaan ammattiopisto Sampon neuvottelukunnan ehdotuksen mukaisesti toimikaudelle 1.8.2022 - 31.7.2025 ja nimeää neuvottelukunnan puheenjohtajaksi Jami Holtarin ja varapuheenjohtajaksi Sonja Laitisen.
Kuntayhtymän johtaja nimeää erikseen neuvottelukunnan sihteerin ja nimeää tarpeen mukaan uuden jäsenen toimikauden loppuun saakka, mikäli jäsen eroaa kesken kauden tai on muuten estynyt tai esteellinen toimimasta neuvottelukunnan jäsenenä.
Neuvottelukunnan kokoonpanoa voidaan neuvottelukunnan ehdotuksesta tai hallituksen muuten niin päättäessä hallituksen päätöksellä täydentää uudella jäsenellä.
Yhteistyöorganisaation nimeämä varahenkilö kutsutaan kokoukseen, mikäli jäsen on estynyt.
Päätös: Hyväksyttiin.
Lisätietoja antaa Kuntayhtymän johtaja Antti Lehmusvaara, p. 040 501 4244, antti.lehmusvaara@edusampo.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |