Dynasty tietopalvelu Haku RSS Saimaan ammattiopisto Sampo

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu.edusampo.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu.edusampo.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 23.05.2024/Pykälä 51

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Tulevaisuus- ja työelämäfoorumin perustaminen

 

41/00.01.07/2024 

 

 

KYH  § 51     Valmistelija: kuntayhtymän johtaja Antti Lehmusvaara

 

Selostus Kuntayhtymän hallitus on päättänyt 16.9.2021 ammatillisten neuvottelukuntien tehtävistä ja nimenyt neuvottelukuntien jäsenet toimikaudelle 1.8.2021-31.7.2024. Neuvottelukuntia on tämän jälkeen 15.6.2023 muutettu uuden organisaation mukaisiksi. Ammatillisia neuvottelukuntia on 16  ja niiden tehtäviä ovat olleet Saimaan ammattiopisto Sampon ja työelämän yhteistyö- ja keskustelufoorumina toimiminen, opetussuunnitelmatyö ja koulutustarjonnan kehittäminen, työpaikalla tapahtuvan koulutuksen kehittäminen ja työllistymisen edistäminen, koulutuksen laadun arviointi ja sen kehittäminen sekä työelämän kehittämistehtävään osallistuminen, osaavan työvoiman saatavuuden varmistaminen ja osaamisen ylläpitäminen.

 

 Neuvottelukuntien toimikauden päättyessä on syytä tarkastella neuvottelukuntajärjestelmän toimintaa ja tarkoituksenmukaisuutta. Opetushenkilöstö on erityisesti toivonut koko henkilöstön ja koulutusalojen ennakointitiedon vahvistamista ja nykyistä syvempää yhteistyötä Saimaan ammattiopisto Sampon ja työelämän välille. On koettu, että ammatillinen  neuvottelukuntajärjestelmä ei vastaa tähän riittävästi.

 

 Maakunnallinen Luotain-ennakointihanke, missä kuntayhtymä on yhtenä toimijana, on selvittänyt oppilaitosten ja työelämän välisen ennakointitiedon hyödyntämistä. Selvitys tehtiin lähettämällä nykyisten ammatillisten neuvottelukuntien jäsenille kysely nykyisen mallin toimivuudesta. Selvityksen pohjalta asiakkuuspäällikkö ja kuntayhtymän johtaja esittävät, että Saimaan ammattiopisto Sampossa luovutaan ammatillisista neuvottelukunnista ja perustetaan niiden tilalle tulevaisuus- ja työelämäfoorumi. Esityksen tavoitteena on saada koko Sampon henkilöstö mukaan ennakointitiedon keräämiseen ja hyödyntämiseen. Tulevaisuus- ja työelämäfoorumi käsittää työelämän kanssa yhteistyössä toteutettavia eri toimenpiteitä, joilla ennakoidaan Sampon koulutusrakennetta ja tuetaan opetuksen sisällön kehittämistä.

 

 Kuntayhtymän hallitukselle esitetään, että uusia ammatillisia neuvottelukuntia ei enää nimettäisi vaan niiden tehtävät siirtyisivät oheismateriaalina olevan esityksen mukaisesti tulevaisuus- ja työelämäfoorumille. Kuntayhtymän yhtymävaltuustolle tullaan myöhemmin esittämään hallintosäännön muuttamista tältä osin.

 

 Esitystä on käsitelty koulutusaloilla koulutuspäälliköiden kanssa. Saimaan ammattiopisto Sampon neuvottelukunta on käsitellyt ammatillisia neuvottelukuntia ja tulevaisuus- ja työelämäfoorumia koskevan esityksen 14.3.2024. Saimaan ammattiopisto Sampon neuvottelukunnan omaan toimintaan ei esitetä muutoksia.

 

 

Päätösehdotus Kuntayhtymän hallitus perustaa esityksen mukaisesti tulevaisuus- ja työelämäfoorumin 1.8.2024 alkaen. Virkamiehet kutsuvat foorumin toimintaan mukaan oppilaitoksen edustuksen lisäksi riittävän määrän työelämän, sidosryhmien ja opiskelijoiden edustajia, hallituksen jäsenet sekä yhtymävaltuuston puheenjohtajat.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

Asiakkuuspäällikkö Susanna Fennander osallistui kokoukseen asiantuntijana klo 15.32 - 16.02 ennen asian päätöksentekoa.

 

Lisätietoja antaa Kuntayhtymän johtaja Antti Lehmusvaara, p. 040 501 4244, antti.lehmusvaara@edusampo.fi

 

 Asiakkuuspäällikkö Susanna Fennander, p. 040 066 0736, susanna.fennander@edusampo.fi


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa