Dynasty tietopalvelu Haku RSS Saimaan ammattiopisto Sampo

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu.edusampo.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu.edusampo.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 25.01.2024/Pykälä 9

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan selonteko 2023

 

1/00.03.03/2024 

 

 

KYH  § 9     Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Sari Salopelto

 

Selostus Kuntalain säännökset velvoittavat kuntayhtymää järjestämään sisäisen valvonnan, riskienhallinnan ja konsernivalvonnan sekä raportoimaan niiden tuloksellisuudesta. Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys yhtymävaltuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kuntayhtymässä ja yhtymäkonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kuntayhtymän ja yhtymäkonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Lisäksi toimintakertomuksessa tulee antaa arvio merkittävimmistä riskeistä sekä toimintaan vaikuttavista epävarmuustekijöistä. Riskienhallinnan tulee olla järjestelmällistä toimintaa ja kattaa olennaiset kuntayhtymän ja yhtymäkonsernin toimintaan ja talouteen liittyvät riskit.

 

 Hallintosäännön mukaan kuntayhtymän toiminnat ja johtamistehtävät on järjestettävä niin, että organisaation kaikissa toiminnoissa on riittävä sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Kuntayhtymän hallitus vastaa kokonaisvaltaisen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä, sekä antaa toimintakertomuksessa tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä sekä selvityksen konsernivalvonnasta ja merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä. Viranhaltijat vastaavat osaltaan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimeenpanosta ja tuloksellisuudesta.

 

 Talous- ja hallintojohtaja esittelee kokouksessa kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toteutumista vuonna 2023.

 

Päätösehdotus Kuntayhtymän hallitus merkitsee tiedoksi selonteon vuoden 2023 sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

Lisätietoja antaa Talous- ja hallintojohtaja Sari Salopelto, p. 040 772 8355, sari.salopelto@edusampo.fi

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa