Dynasty tietopalvelu Haku RSS Saimaan ammattiopisto Sampo

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu.edusampo.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu.edusampo.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 25.01.2024/Pykälä 1

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

KYH § 1 

 

Hallintosäännön 116 ja 117 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa

päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten.

 

Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan

varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja

paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, mitä

toimielimen päätöksentekotapaa noudatetaan kunkin asian kohdalla.

Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun

yhteydessä.

 

Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai

-velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla. Kokouskutsun ja

kokousasiakirjojen toimittamisessa käytetään luottamushenkilöiden

verkkopalvelua ja tieto asiakirjojen julkaisemisesta lähetetään hallituksen

kokouksiin osallistuville sähköpostitse ja tekstiviestitse.

 

Kokousasiakirjat on julkaistu luottamushenkilöiden verkkopalvelussa ja

julkaisusta on tiedotettu kokoukseen osallistuville sähköpostitse ja

tekstiviestitse 18.01.2024.

 

Hallitus on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet eli vähintään kuusi

jäsentä on kokouksissa saapuvilla.

 

Päätösehdotus Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

 

Päätös: Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Paikalla kokoustilassa olleet sekä Teams-järjestelmän kautta osallistuneet henkilöt käyvät ilmi tämän pöytäkirjan osallistujaluettelosta.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa