Dynasty tietopalvelu Haku RSS Saimaan ammattiopisto Sampo

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu.edusampo.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu.edusampo.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 116

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Koulutusalojen talouden tasapainottamissuunnitelmien toteutuminen

 

146/02.02.01/2022 

 

KYH  § 98     Valmistelija: apulaisrehtorit Anne Poutanen ja Pekka Turunen

 

Selostus Koulutusalat laativat keväällä 2021 sopeuttamissuunnitelmat talouden tasapainottamiseksi. Tavoitteeksi asetettiin, että tasapaino saavutetaan vuoden 2024 loppuun mennessä. Sopeuttamissuunnitelmien toteutumista tarkasteltiin huhtikuussa 2022, jolloin soviittiin uudelleen tarkastelusta joulukuussa 2022.

 

 Talous- ja hallintojohtaja Sari Salopelto esittelee koulutusalojen taloustilanteen. Koulutuspäälliköt esittelevät aloilla tehdyt toimenpiteet,  suunnitelmien toteutumisen ja tulevaisuuden toimenpiteet.

 

Päätösehdotus Kuntayhtymän hallitus merkitsee koulutusalojen talouden tasapainottamissuunnitelmien toteutumiset tiedoksi.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

Merkittiin, että hallituksen puheenjohtaja Jouni Kemppi poistui kokouksesta klo 17.09 ennen asian päätöksentekoa. Puheenjohtajana kokouksessa toimi tämän jälkeen hallituksen 1. varapuheenjohtaja Titta Pitman.

 

Merkittiin, että koulutuspäälliköt Susanna Fennander, Katri Leppänen ja Ari Turunen osallistuivat kokoukseen asiantuntijoina klo 16.20 - 17.10, koulutuspäällikkö Kirsi Kouvo klo 16.20 - 17.37, koulutuspäällikkö Pekka Rumpu klo 16.20 - 17.50 ja koulutuspäällikkö Vesa Markkanen klo 16.20 - 18.01 ennen asian päätöksentekoa.

 

Merkittiin, että hallitus päätti pitää kokoustauon klo 18.04 - 18.10.

 

Lisätietoja antaa Kuntayhtymän johtaja Antti Lehmusvaara, p. 040 501 4244, antti.lehmusvaara@edusampo.fi

 

 

 

KYH  § 116     Valmistelija: apulaisrehtori Anne Poutanen

 

Selostus Koulutusalat ovat tehneet toimia alojen talouden tasapainottamiseksi. Tavoitteena on edelleen, että kaikilla aloilla tasapaino saavutetaan vuoden 2024 loppuun mennessä.

 

 Talous- ja hallintojohtaja ja apulaisrehtori esittelevät koulutusalojen taloustilanteen. Apulaisrehtori esittelee aloilla tehdyt toimenpiteet,  suunnitelmien toteutumisen ja tulevaisuuden toimenpiteet.

 

Päätösehdotus Kuntayhtymän hallitus merkitsee koulutusalojen talouden tasapainottamissuunnitelmien toteutumiset tiedoksi.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

Merkittiin, että hallituksen 2. varapuheenjohtaja Kimmo Klemola poistui kokouksesta klo 16.38, yhtymävaltuuston puheenjohtaja Lilla Saaristo klo 16.55 ja hallituksen jäsen Saana Kokko klo 16.59 ennen asian päätöksentekoa.

 

Lisätietoja antaa Kuntayhtymän johtaja Antti Lehmusvaara, p. 040 501 4244, antti.lehmusvaara@edusampo.fi

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa