Dynasty tietopalvelu Haku RSS Saimaan ammattiopisto Sampo

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu.edusampo.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu.edusampo.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 24.08.2023/Pykälä 70

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Oikaisuvaatimus koulunkäynninohjaajan valintaa koskevasta viranhaltijapäätöksestä

 

96/01.01.01.00/2023 

 

 

KYH  § 70     Valmistelija: henkilöstöpäällikkö Kaisa Karttunen

 

Selostus Sari Joronen on tehnyt oikaisuvaatimuksen liittyen koulunkäynnin ohjaajan valintaa lähettämällään sähköpostilla 19.6.2023. Joronen on pyytänyt oikaisua kuntayhtymän johtajan 16.6.2023 pykälässä 81 tekemään viranhaltijapäätökseen, jolla Saimaan ammattiopisto Sampossa haettavana olleeseen koulunkäynninohjaajan tehtävään valittiin Teemu Rikkonen 1.8.2023 alkaen toistaiseksi.

 

 Oikaisuvaatimus

 

 Joronen on hakenut oikaisua valintapäätökselle. Jorosen oikaisuvaatimuksen mukaan paikka olisi kuulunut hänelle.

 Jorosen oikaisuvaatimuksen perusteluna ovat koulutus, työkokemus ja hyvät vuorovaikutustaidot.              Jorosen sähköpostilla kirjaamoon lähetetty oikaisuvaatimus on kokonaisuudessaan asialistan liitteenä.

 

 Selvitys koulunkäynninohjaajan tehtävän haettavaksi julistamisesta ja valintaperusteista

 

 Mahdollisesta hakumenettelystä työsuhteeseen otettaessa ei ole vastaavanlaisia säännöksiä kuin virkasuhteeseen ottamisesta on laissa kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (304/2003). Kuntayhtymän hallintosäännön ja rekrytointiohjeen mukaan työntekijöiden rekrytoinnissa toimitaan lainsäädännön mukaisesti ja virkaa ja toimea kohdellaan samoin rekrytointiperiaattein. Työsuhteeseen otettaessa on otettava huomioon, mitä syrjinnän kiellosta on säädetty yhdenvertaisuuslaissa (1325/2014) ja tasa-arvolain (609/1986) mukaisista velvoitteista sanottu.

 

 Kuntayhtymä päättää Saimaan ammattiopisto Sampon viran-/tehtävänhakuilmoituksen sisällöstä. Kuntayhtymän viranomaisella on lähtökohtaisesti laaja harkintavalta valita tehtävään kenet tahansa kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista. Kenelläkään ei ole ehdotonta oikeutta tulla valituksi kuntayhtymän virkaan tai tehtävään pelkästään siksi, että hänellä on korkeampi koulutus tai pitempi työkokemus kuin muilla hakijoilla (mm. KHO:19.9.1997/2296, KHO:2005:44). Hakijoiden henkilökohtaisten ominaisuuksien arvioinnin perusteella on lain mukaan mahdollista päätyä valitsemaan kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista muukin kuin korkeimmin koulutettu tai kokenein. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen (KHO 2009:93) mukaan työnantaja ei voi myöskään ottaa henkilöä vakinaiseen virkasuhteeseen suoraan ilman hakumenettelyä sillä perusteella, että tämä on hoitanut tehtävää aiemmin määräaikaisessa virka- tai työsuhteessa.

 

 Harkintavaltaa kaventaa perustuslain (731/1999) 125.2 § yleisistä nimitysperusteista, minkä mukaan julkisten virkojen yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Perustuslain säännös edellyttää hakijoiden ansioiden vertailua. Harkintavaltaan vaikuttavat myös lainsäädäntöön sisältyvä syrjintäkielto (304/2003, 12 §; 1325/2014, 8 ja 11 §§; 609/1986, 8 §).

 

 Virkavalinnan suorittava viranhaltija voi ottaa päätöstä tehdessään huomioon myös tiedot hakijoiden aikaisemmasta toiminnasta ja sen puitteissa osoittaman ansioituneisuuden tai sen puutteen. Valinnan kannalta usein ratkaisevia ovat hakijan henkilökohtaiset ominaisuudet, joista saadaan tietoa esimerkiksi haastatteluilla. Usein tällaiset tiedot ovat luonteeltaan salassa pidettäviä julkisuuslain perusteella (621/1999, 24 ja 32 §§).

 

 Saimaan ammattiopisto Sampon koulunkäynninohjaajan tehtävä on laitettu julkisesti haettavaksi 24.5.2023 ja hakuaika päättyi 7.6.2023. Työn ilmoitettiin alkavan 2.8.2023. Tehtävä on työsopimussuhteinen ja toistaiseksi voimassa oleva.

 

 Hakuilmoituksen mukaan kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva toisen asteen koulutus ja työkokemus nuorten ja aikuisten oppijoiden parissa työskentelystä. Koulunkäynninohjaajan koulutus katsotaan hakuilmoituksen mukaan eduksi. Lisäksi arvostetaan oma-aloitteisuutta, yhteistyökykyä sekä hyviä vuorovaikutus- ja sosiaalisia taitoja.

 

 Tehtävää haki 38 henkilöä, joista 11 täyttää kelpoisuusehdot.

 Hakijoista haastateltiin 9 sekä tehtiin perustuslain säännöksen mukaisesti ansiovertailu. Haastatteluiden ja ansiovertailun pohjalta

 valintaryhmä, johon kuuluivat koulutuspäällikkö Vesa Markkanen, lehtori Leena Hänninen ja koulunkäynninohjaaja Sari Skoutti esittivät, että tehtävään valitaan kelpoisuusehdot täyttävä ja haastattelussa että ansiovertailussa ansioitunein hakija, lasten- ja nuorten erityisohjaaja Teemu Rikkonen 1.8.2023 alkaen. Ensimmäiselle varasijalle valitaan yhteisöpedagogi Jaana Musto ja toiselle varasijalle koulunkäynninohjaaja Ann-Niina Turunen.

 

 Saimaan ammattiopiston koulunkäynninohjaajan tehtävän täyttäminen on tehty kuntayhtymän hallintosäännön ja rekrytointiohjeen mukaisesti noudattaen selvityksessä mainittuja lakeja. Hakuprosessissa on ollut nimettynä valintaryhmä, joka edustaa Saimaan ammattiopiston henkilöstöä. Työnantaja on huolehtinut, että koko rekrytointiprosessi on syrjimätön. Yhdenvertaisuuslaki (1325/2014) ja laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (tasa-arvolaki, 609/1986) kattavat koko palvelussuhteen elinkaaren aina rekrytoinnista palvelussuhteen päättymiseen asti.

 

 Jorosen oikaisuvaatimuksessa kysytään valintaperusteita. Koulunkäynninohjaajan tehtävään on valittu valintaryhmän esityksen mukaisesti ansioitunein hakija. Hakijoiden ansiovertailu sisältää henkilötietoja, joten se jaetaan kokouksessa luettavaksi.

 

 Sari Jorosella on hakuilmoituksessa määritelty soveltuva tutkinto. Jorosen taitoa, kykyä ja koeteltua kansalaiskuntoa sekä ansiovertailua tarkastellessa valintaryhmän mukaan Joronen ei täytä parhaiten Saimaan ammattiopiston avoinna olleeseen tehtävään määriteltyjä hakuilmoituksessa mainittuja kriteerejä. Hakuilmoituksessa etsitään henkilöä, joka omalla persoonallaan ja kyvykkyydellään täydentää YTO-tiimiä ja tiimin muiden jäsenten osaamista. Hakijalla arvostetaan olevan taitoa kuunnella, keskustella ja kunnioittaa muiden mielipiteitä. Koulunkäynninohjaaja toimii ohjaus ja tuki- tiimeissä ja tekee laajasti yhteistyötä opiskelijoiden, opettajien sekä muiden opetusta tukevien toimijoiden kanssa.

 

 Tehtävään valitulla Rikkosella on hakuilmoituksessa määritelty soveltuva tutkinto. Rikkonen sopii haastattelun ja ansiovertailun mukaan hyvin eri tiimeihin sekä on soveltuvin haettuun tehtävään taitoa, kykyä ja koeteltua kansalaiskuntoa arvioiden hyvien ja tasapainoisten vuorovaikutustaitojensa myötä. Rikkonen on näillä perusteilla ansioitunein hakija ja koulutuskuntayhtymän johtajan päätös on näin ollen perusteltu.

 

 Oheismateriaaleina ovat työpaikkailmoitus, kuntayhtymän johtajan viranhaltijapäätös 16.6.2023, 81 §, hakijoiden ansiovertailu (sisältää salassa pidettäviä henkilötietoja) sekä Sari Jorosen oikaisuvaatimus.

 

 

Päätösehdotus Kuntayhtymän hallitus hylkää koulunkäynninohjaajan valintaa koskevasta viranhaltijapäätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

Lisätietoja antaa Kuntayhtymän johtaja Antti Lehmusvaara, p. 040 501 4244, antti.lehmusvaara@edusampo.fi

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa