Dynasty tietopalvelu Haku RSS Saimaan ammattiopisto Sampo

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu.edusampo.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu.edusampo.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 24.08.2023/Pykälä 74

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Esitys koulutustehtävän lisäämisestä Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymälle

 

142/12.00.00/2023 

 

 

KYH  § 74     Valmistelija: kuntayhtymän johtaja Antti Lehmusvaara

 

Selostus Etelä-Karjalassa valmistellaan TE2024-uudistusta. Uudistus koskee muun muassa työvoimapalveluiden sekä kotoutumispalveluiden järjestämistä. Lainsäädäntö julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden uudelleen järjestämisestä vahvistettiin 23.3.2023. Lainsäädäntöön liittyvä voimaanpanolaki astui voimaan 1.4.2023. Vahvistetun lainsäädännön mukaan julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy työ- ja elinkeinotoimistoilta kunnille 1.1.2025. Tavoitteena on, että työvoimapalvelut siirtyvät sujuvasti ja hallitusti valtiolta kuntien vastuulle asiakkaat ja henkilöstö huomioiden. Kunnille siirtyy myös ELY-keskusten julkisiin työvoimapalveluihin liittyvät hankintatehtävät ja KEHA-keskuksen julkisiin työvoimapalveluihin liittyvät maksatustehtävät. Työvoimapalvelujen järjestäminen ja niihin liittyvien palvelujen hoitaminen on kunnille uusi valtionosuustehtävä, jonka rahoitus on yleiskatteisessa valtionosuudessa.

 

 Samanaikaisesti TE2024-uudistuksen rinnalla valmistellaan kotoutumisen kokonaisuudistusta KOTO24-uudistus. Laki kotoutumisen edistämisestä hyväksyttiin 3.3.2023. Työvoimapalveluiden myötä kuntien vastuulle siirtyy myös kotoutumispalveluiden järjestäminen työnhakijana oleville kotoutuja-asiakkaille.

 

 Työvoimapalvelut siirretään kunnille tai useammasta kunnasta muodostuville työllisyysalueille. Kuntien on sovittava yhteistoiminta-alueiden muodostamisesta ja ilmoitettava siitä työ- ja elinkeinoministeriölle lokakuun 2023 loppuun mennessä. Etelä-Karjalassa on tavoitteena laatia yhteistoimintasopimus kuntien järjestämisvastuulla olevien työvoimapalvelujen ja kotoutumispalvelujen järjestämiseksi siten, että Lappeenrannan kaupunki toimisi siinä vastuukuntana.

 

 Lain työvoimapalveluiden järjestämisestä (380/2023) mukaisina julkisina työvoimapalveluina järjestetään työnvälityspalveluja; tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluja; valmennusta; työvoimakoulutusta sekä muutosturvakoulutusta. Julkisiin työvoimapalveluihin kuuluvat myös henkilöasiakkaan palveluprosessiin liittyvät asiantuntija-arvioinnit, tämän lain mukaiset kokeilut, työttömyysetuudella tuettu työnhakijan omaehtoinen opiskelu sekä työnantajalle ja henkilöasiakkaalle myönnettävät tuet ja korvaukset.

 

 Työvoimapalveluina järjestettävät työvoimakoulutukset ovat työmarkkinalähtöisesti suunniteltuja koulutuksia. Niiden tavoitteena on parantaa henkilön ammattitaitoa ja työllistymismahdollisuuksia, säilyttää työpaikka, parantaa valmiuksia toimia yrittäjänä sekä edistää ammattitaitoisen työvoiman saatavuutta ja yritysten syntymistä. Työvoimakoulutus on tarkoitettu ensisijaisesti työttömille tai työttömyysuhan alaisille yli 20-vuotiaille työnhakijoille, jotka ovat suorittaneet oppivelvollisuutensa. Työvoimakoulutuksen tavoitteena on suorittaa perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkinto tai näiden osia. Monille eri aloille järjestetään myös jatko- ja täydennyskoulutusta.

 

 Työvoimakoulutusta ovat muun muassa ammatillinen työvoimakoulutus, yhteishankintakoulutukset, yrittäjyyskoulutukset, lupatyyppiset koulutukset, jotka sisältyvät ammatillisiin työvoimakoulutuksiin sekä kotoutumiskoulutus.

 

 Nykyisen työvoimakoulutuksen ja maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen  jatkuvuuden turvaamiseksi esitetään, että Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän perussopimuksen mukaisesti jäsenkunnat yhdessä antavat kuntayhtymän järjestettäväksi ammatillisen toisen asteen työvoimakoulutuksen, maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen sekä työllistymistä edistävien valmennuksien järjestämisen. Järjestämisvastuu voidaan antaa kuntayhtymälle joko kuntien päätöksentekoelinten päätöksellä tai kuntien työvoimapalvelujen ja kotoutumispalvelujen järjestämistä koskevan yhteistoimintasopimuksen mukaisen yhteisen toimielimen päätöksellä.

 

 Lisäys mahdollistaisi edellä mainittujen koulutusten ja valmennusten tarvelähtöisen, joustavan ja ketterän järjestämisen henkilöasiakkaiden sekä työ- ja elinkeinoelämän tarpeiden mukaisesti myös jatkossa. Tarkoituksena olisi turvata myös koulutusten ja valmennusten jatkuvuus muutostilanteessa.

 

 Koulutusten ja valmennusten laajuudesta, rahoituksesta ja vaikuttavuustavoitteista voitaisiin sopia yhteistoimintasopimuksen mukaisen yhteisen toimielimen kanssa tarpeiden ja käytettävissä olevien määrärahojen mukaisesti.

 

 Lappeenranta-Imatra kaupunkiseudun työvaliokunta käsittelee esitystä kokouksessaan 29.8.2023.

 

 

Päätösehdotus Kuntayhtymän hallitus merkitsee asian tiedoksi.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

Lisätietoja antaa Kuntayhtymän johtaja Antti Lehmusvaara, p. 040 501 4244, antti.lehmusvaara@edusampo.fi

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa