Dynasty tietopalvelu Haku RSS Saimaan ammattiopisto Sampo

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu.edusampo.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu.edusampo.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 24.08.2023/Pykälä 73

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Opetus- ja tukipalvelutilojen vuokraaminen Imatralta

 

137/10.00.04/2023 

 

 

KYH  § 73     Valmistelija: kuntayhtymän johtaja Antti Lehmusvaara

 

Selostus Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä valmistautuu hallituksen 25.5.2023 hyväksymän kiinteistöstrategian mukaisesti Imatran Koulukatu 5 peruskorjaus- ja uudisrakennushankeeseen. Vuoden 2024 alkuun suunniteltua rakennustöiden aloittamista varten joudutaan osa opetus- ja muista toiminnoista siirtämään väistötiloihin. Väistötiloihin siirtyminen on tarpeellinen myös Koulukatu 5 sisäilmatilanteen vuoksi. Opetus- ja tukipalvelukäyttöön on vuokrattu kesäkuussa 2023 toimitiloja 2592 m2 niin sanotusta Tietäjäntalosta, Tietäjänkatu 5:stä.

 

 Tietäjänkadun tiloihin on siirtynyt ja siirtyy syksyn aikana sosiaali- ja terveysalan, liiketoiminnan sekä matkailualan opiskelijat ja henkilökunta. Tiloihin siirytyy lisäksi muutamia it-palveluiden, opintotoimiston ja taloushallinnon henkilöitä sekä syysloman jälkeen opiskelija- ja henkilökunnan ruokailu ja keittiötoiminta kokonaisuudessaan.

 

Päätösehdotus Kuntayhtymän hallitus hyväksyy osaltaan kuntayhtymän johtajan allekirjoittaman vuokrasopimuksen Tietäjänkatu 5 Imatra toimitiloista.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

Lisätietoja antaa Kuntayhtymän johtaja Antti Lehmusvaara, p. 040 501 4244, antti.lehmusvaara@edusampo.fi

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa